Pohdintaa ovista ja ikkunoista

Talomme tulee saamaan kaavamääräysten mukaan valkoisen rappauksen ja tummanharmaan katon. Lisäksi ainakin etukuistille on suuniteltu puurimaa. Nämä huomioiden pitäisi pian lukita ulko-ovien ja ikkunoiden värit ja mallit. Mustaa, harmaata, valkoista vai jotain muuta? Vaihtoehtoja olisi taas vaikka kuinka. Meidän ulko-ovet ja ikkunat tulevat Kaskipuulta.

Ulko-ovet
Ensimmäiseen kerrokseen on tulossa kolme ulko-ovea: pääovi, autokatoksesta kodinhoitohuoneeseen menevä ovi, sekä varaston ovi. Nämä oli ajateltu tummanharmaina eli samanvärisinä kuin katto. Nyt pohdinnassa kuitenkin myös mustat ovet, mutta en osaa päättää onko musta liian tumma kattoon ajateltuna.

Kuva: Kaski.fi


Ikkunat
Ikkunat tuottavat vielä enemmän valinnanvaikeutta, sillä pitkään olin ajatellut ikkunakarmien olevan sisältä mustat ja luoden siten näyttävät kehykset isoille ikkunoille. Tätä aloin kuitenkin epäröimään, sillä pelkään kyllästyväni mustiin karmeihin. Valkoinen tuntuu turvallisemmalta valinnalta. Ikkunapintaa tulee taloomme paljon ja ikkunat ovat lähes kaikki korkeita, lattian rajasta alkavia ikkunoita. Taidamme päätyä näiden osalta nyt siihen, että ikkunoiden karmit ovat sisältä valkoiset, mutta ulkopuolelta mustat (tai tummanharmaat).

Lasiliukuseinä
Toinen parvekkeemme tulee olemaan talon levyinen ja käynti sinne Oh/K/Rt-tilasta. Tähän on tulossa Profinin lasiliukuseinä, josta olen todella innoissani. Lasiliukuseinän lisäksi tulee myös kiinteät ikkunat siten, että ikkunapintaa tulee lähes koko talon leveydeltä. Lasiliukuseinä tulee olemaan tietysti yhtenäinen muiden ikkunapintojen kanssa.




Kuva: profin.fi

Taloon tulee myös toinen parveke/terassi talon sivulle autokatoksen ja varaston päälle. Tänne käynti tulee keittiöstä ja siihen on nyt tulossa kokolasinen ovi. Molempien parvekkeiden kaiteet tulevat myös lasisina.

Väliovet ovatkin sitten ihan toinen juttu ja niihin täytyy palata erikseen.

Kommentit

Suositut postaukset