Taloprojektin vaiheet - 2020

Pakko tunnustaa, että itselleni tuli yllätyksenä kuinka paljon aikaa talon rakennuttaminen avaimet käteen -toimituksellakin vaatii. Projektin edetessä on kuitenkin valjennut minkä takia suunnittelu ja valmistelu ottavat aikansa ja minkä vuoksi huolellinen tekeminen on niin kovin tärkeää. Paperityöt, suunnitelmat ja itse rakentaminen ottavat kaikki oman aikansa, kun tavoitteena on rakennuttaa mieluisa ja laadukas koti. Malttamattomana sitä haluaisi koko talon olevan jo valmis, joten ajan kuluminen ja jatkuva odottaminen on välillä piinaavaa.

Kävin läpi vuoden tapahtumia ja niitä listatessa tuli todettua, että kyllä sitä on odottamisen lisäksi saatu myös melko paljon aikaan! Alla tiivistelmä vuoden tapahtumista:

Tammikuussa muutimme väliaikaiseen vuokra-asuntoomme ja mietimme eri vaihtoehtoja uudelle kodille. Katselimme tontteja myös nykyisen asuinalueen ulkopuolelta, mutta mitään potentiaalista vaihtoehtoa ei löytynyt.

Helmikuussa olimme yhteydessä HEVI kivitaloihin ja kuulimme heidän varaamastaan tontista, jonka sijainti ei olisi voinut olla meille parempi. Alkuun asiat etenivätkin vauhdikkaasti, sillä tontista kuullessamme oli talokin jo alustavasti piirretty. 

Maaliskuussa muokattiin pohjaa toiveidemme mukaiseksi. Kasvatettiin hieman neliöitä ja yritettiin miettiä ratkaisuja, joita taloomme haluamme.

Huhtikuussa jatkui vielä suuunnittelu, budjetointi ja erinäiset paperihommat.



Toukokuussa
varasimme tontin omiin nimiimme, sekä allekirjoitimme urakkasopimuksen talotoimittajamme kanssa. Tonttikaupat ottivat oman aikansa asunto-osakeyhtiö muotoisen tontin takia.

Kesäkuussa tonttikaupat saatiin maaliin ja julkaistiin tontin puolikas, sekä sille suunniteltu talo, myyntiin. B talo varattiin ja myytiinkin samantien. Tämä kuitenkin vaati taas lisää paperihommia.

Heinäkuussa pyöriteltiin loputtomilta tuntuvia paperi- ja selvitystöitä mm. pankin, maanmittauslaitoksen ja prh:n kanssa. Lupakuvat rakennusvalvontaa varten saatiin valmiiksi.

Elokuussa jätettiin rakennuslupahakemus ja hoidimme naapurikuulemiset yhdessä B talon ostajien kanssa. 

Syyskuussa odotettiin piinaavasti rakennusluvan saapumista. Muutamia täydennyksiä lisättiin lupapisteeseen.

Lokakuussa saimme rakennusluvan, johon meni lupahakemuksen jättämisestä yhteensä 7 viikkoa. Rakennusluvan myöntämisen jälkeen piti vielä odottaa valitusajan päättymistä, jonka umpeuduttua pääsimme ihan kuun lopulla aloittamaan maatyöt.

Marraskuussa tontti muuttui raksaksi, kun ryhdyttiin maatöiden ja perustusten pariin. Myös ensimmäisen kerroksen lattiavalu saatiin tehtyä. Vesiliittymä tuotti hieman haasteita, kun pähkäiltiin tuleeko tontille yksi vai kaksi liittymää. Marraskuussa lyötiin myös kiintokalusteet suurimmaksi osaksi lukkoon, joiden osalta laatat tuottivat itselleni eniten valinnanvaikeutta.

Joulukuussa ensimmäisen kerroksen seinät saatiin pystyyn ja aloitettiin paikallavalut. Talo alkoi seinien nousemisen myötä hahmottumaan selkeämmin. Ontelolaatat ehdittiin nostamaan paikoilleen myös juuri ennen joulua.




Vuosi on ollut mahtava, jännittävä, tapahtumarikas, rankka ja kaikinpuolin poikkeuksellinen. Taloprojekti on kuitenkin ollut yksi niistä parhaimmista asioista, jota ollaan vuoden aikana työstetty ja se on tuonut stressistä huolimatta paljon iloa. Odottavin tunnelmin siirrytään kohti uutta vuotta, jota taloprojekti edelleen siivittää, mutta ensi vuonna uuden kodin tulisi vihdoin myös valmistua! 




Kommentit

  1. Ihmeen paljon on kyllä vaiheita tuollaisessa avaimet käteen- rakentamisessakin. Me rakensimme itse alusta asti ja ei ole kyllä ihan ongelmitta sujunut, mutta eipä kai mikään rakennusprojekti. Mittauksissa varsinkin olisi varmaan kannattanut käyttää mittauspalvelua, kun jouduimme laittamaan uusiksi yhden jos toisenkin asian. Tuo kun seinät alkaa nousta on kyllä jännä vaihe, talo alkaa vihdoin näyttää kodilta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vaiheittaisesta rakennusprojektin kuvauksesta. Mielenkiintoista lukea kuukausi kuukaudelta, miten projekti on edistynyt. Ystävämme ovat myös rakennusprojektin alussa ja etsivät juuri yritystä, joka hoitaisi rakentamisen mittaukset ja teollisuusmittaukset. https://www.prismarit.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit