Kohti kattoa

Viimeisimmätkin elementit talomme runkoa varten ovat nyt paikoillaan ja valettu. Talon muoto on nähtävillä ja muistuttaa kyllä havainnekuvia, niin kuin pitääkin. Korkeus yllätti livenä ja talo näyttää korkeammalta, kuin kuvittelin.


Talon lopullinen muoto alkoi 2.kerroksen elementtien pystytyksen myötä hahmottumaan

Elementtien pystytyksen jälkeen seinät tulee aina tukea ja suoristaa ennen valuja. 

Etuparvekkeen pylväät paikoillaan

Etuparvekkeiden pylväät toivat taloon ryhtiä vielä entisestään, mutta niiden tukemiseen tuli kiinnittää erityistä huomiota.

Tuennat valmiina

Pakkaset näyttävät vihdoin kokonaan väistyneen, mikä oli tietysti otollista betonivaluja ajatellen. Eilen saatiin viimeisetkin seinävalut tehtyä aurinkoisessa ja lämpimässä säässä.


Viimeiset paikallavalut

Runkovaihe on siis vihdoin edennyt siihen pisteeseen, että seuraavaksi on kattorsitikoiden asentamisen vuoro. Ristikot odottavat jo työmaalla ja niitä timpurit pääsevät asentamaan toivottavasti loppuviikosta, kunhan betoni on valujen jäljiltä hieman kuivunut. Sen jälkeen taitaakin olla runkokatselmuksen aika.

Tällä hetkellä taitaa sisällä olla portaiden muottien teko alkanut. Meille tulee suorat betoniportaat lasikaiteella, mutta portaiden päällystäminen on vielä vähän auki. Laatta on niin kova, että taidamme päätyä porrasaskelmien päällystämiseen parketilla tai tekstiililaatalla. Tähän on onneksi vielä aikaa paneutua.

Kommentit

  1. Tuleepas teille ihanan iso talo! Itse olin juuri katsomassa tuttavani katon uusimista täällä Porissa, oli hauska nähdä miten tällaiset isommat projektit oikein hoituu. Oliko muuten pakkasesta ja lumesta haittaa noissa valuhommissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovilla pakkasilla ei valuja pystytty tekemään eli aikataulullisesti talvirakentaminen vähän viivästytti rakentamisen etenemistä.

      Poista
  2. Nyt varmaan työt helpottuu kun pakkaset alkaa vihdoin väistyä ja kevät tekee tuloaan. Itsekin olen lupautunut auttamaan tyttären työmaalle, heille tulee ensi viikolla betonimurske ja alkaa valutyöt. Muotit on melkein jo valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä onkin jännät paikat, tsemppiä projektiin! Kevät ja lämpimät ilmat ovat saapuneet eli eiköhän meidänkin työmaalla päästä taas rivakammin jatkamaan.

      Poista
  3. Meillä valmistui talo muutama vuosi sitten tänne Tampereelle. Muuten olemme olleet todella tyytyväisiä, mutta nyt seiniin on alkanut ilmestyä halkeamia. En tiedä, menikö valuvaiheessa jotakin pieleen. Saa nähdä joudummeko injektointi-hommiin. Tsemppiä teille talon rakentamiseen ja toivotaan että pian säätkin alkaa helliä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tänne on kevät vihdoin saapunut. Harmillisia nuo halkeamat ja kannattaa tietysti tutkia ovatko vain ns. kosmeettisiä ja helposti paikattavissa vai voiko rakenteissa olla jotain isompaa ongelmaan.

      Poista
  4. Neulahuopamatto portaisiin.

    VastaaPoista
  5. Kiva lueskella miten muilla tällaiset projektit etenee! Meillä on talo vasta suunnitteilla ja vertailussa tällä hetkellä eri työmaapalvelut. Odottelimme itse pakkasten väistymistä mutta hyvinhän tuo homma näyttää talvellakin sujuvan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit