Perustukset

Niin vaan ollaankin jo siinä vaiheessa, että anturat ja sokkelit on valettu ja talomme perustukset on käytännössä valmiit! Maatöiden yhteydessä todettiin kallion tulevan vastaan oletettua aikaisemmin, jonka vuoksi talo nouseekin vähän korkeammalle. Perustukset tehtiin tuulettuvalla kantavalla alapohjalla.

Tässä  muutama (marraskuisen harmaa) kuva perustusten teosta.



Anturamuotit ladottuna



Anturavalu tehtynä




Sokkelielementit




Lattialämmitys



Lattiavalu


Marraskuu on ollut hyvin hektinen kun lapsiperhearjen ja töiden lisäksi ollaan mm. viimeistelty sähkösuunnitelmia, lukittu kiintokalusteita, selvitetty liittymistä vesiverkostoon ja samalla pyritty seuraamaan talon rakennusprojektin etenemistä. Päivistä tuntuu loppuvan tunnit kesken ja raksalle ehtii harvoin valoisaan aikaan. Hommat kuitenkin etenee, joka on koko projektin kiitollisin osuus. Marraskuu melkein taputeltu ja seuraavaksi odotetaankin ensimmäisen kerroksen seinien nousemista, ja tietysti joulua!


Kommentit

  1. Kivasti näyttää etenevän perustustyöt! Tuo on kiva vaihe kun alkaa vihdoin talo muotoutua. Omasta talonrakennusprojektista on jo useampi vuosi ja välillä muistelen sitä kaiholla. Liekö aika kuitenkin kullannut muistot. Varsinkin sähkösuunnitelma tuotti kyllä hieman päänvaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä palkitsevaa kun näkee konkreettisesti koko ajan talon pikkuhiljaa rakentuvan. Onhan tämä mahtavaa ja jännittävää, mutta ajoittain myös stressaavaa. Sähkösuunnitelma on kieltämättä ollut yksi haastavimmista asioista toistaiseksi. Täytyy toivoa, että ollaan osattu ottaa kaikki huomioon!

      Poista
  2. Hyvin näyttää perustukset nousevan. Siskoni aloittelee juuri omaa talonrakennusprojektiaan täällä Sipoossa ja he odottelevat juuri, että kuljetuspalvelut tulevat aloittemaan maatöitä. Seinien nouseminen on myös jännä vaihe, kun talo alkaa vihdoin kunnolla muotoutua, tsemppiä siihen!

    VastaaPoista
  3. Siinä on kova urakka menossa. Meillä pitäisi myös kuljetuspalvelut olla kohta selvitettynä. Alkaa nimittäin talon rakentaminen tässä tämän vuoden aikana. Kovasti sitä odottelen jo. https://www.jt-pajunen.fi/palvelut/kuljetuspalvelu

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja tästä kirjoituksesta, vaikka se ei ihan uusi olekaan. Meillä on mökillä meneillään rakennusprojekti ja olisi myös tarkoitus valaa perustukset uudelle piharakennukselle. Betonin paikallavalu olisi kai paras ratkaisu perustusten valamiseen. Meillä on myös suhteellisen kallioinen maaperä, joten täytyy vielä tehdä lisää kartoitusta perustusten suhteen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit